Quantcast
Channel: Oulun seudun elinkeinokatsaus julki - BusinessOulu
Viewing all 298 articles
Browse latest View live

Bitwise Ouluun – työllistää 30 henkilöä vuoden 2017 loppuun mennessä

$
0
0

Bitwisen Ouluun perustettava yksikkö aloittaa toimintansa syyskuussa 2014. Alkuvaiheessa yksikön tehtävänä on tukea Bitwisen olemassa olevien projektien tarpeita. Bitwise on tunnettu toimija haastavassa projektiympäristössä – ”150 onnistunutta, eikä yhtään epäonnistunutta projektia”, luukuttaa CEO Tomi Mikkonen, ”meidän menestyksemme perustuu huippuluokan osaajiin, joille vastuuta voidaan antaa”.

Vuoden 2015 aikana Oulun yksikköä kasvatetaan valikoiduilla teknologia-alueilla ottamaan kokonaisvastuun liiketoiminnasta. ”Halusimme avata konttorin Pohjois-Suomeen lähelle tärkeitä asiakkaita. Hienoa, että saimme näin osaavat ja kovat kaverit, Marko Kallovaaran ja Janne Räsäsen mukaan, jolloin varmistamme nopean liikkeellelähdön ja saamme heidän kokemuksensa liiketoiminnan kasvattamisesta käyttöömme”, toteaa CCO Juhani Kallio Bitwise Oy:sta.

Tuoteliiketoimintaa pyörittävät Oululaiset toteavat yhteistyön olevan loistava mahdollisuus myös uusien asiakasyritysten Ouluun rantautumista silmällä pitäen. ”Yhteistyö tarjoaa asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme tuoteliiketoimintamme osaksi myös vahvaa projektiosaamista laajentamalla Bitwisen liiketoimintaa myös muualle Skandinaviaan”, kertoo Kallovaara.

Kasvu on Bitwisen yksi lähitulevaisuuden päätavoitteista – tässä Oulun yksikkö on merkittävässä asemassa. “On ilo olla mukana tukemassa tätä tavoitetta. Näen että Bitwisen tuotteistamalla projektitoimitusmallilla on myös merkittävä kansainvälistymispotentiaali.”, toteaa Räsänen.

”Bitwise Oy on tervetullut lisä Oulun yritysmaailmaan ja täydentää hyvin vahvalla osaamisella ja kontaktiverkostolla yrityskenttää” toteaa johtaja Juha Ala-Mursula BusinessOulusta.

Tästä on hyvä jatkaa!

Lisätietoja:
Marko Kallovaara, Bitwise Oy, puh. 0405126652, email: marko.kallovaara@bitwise.fi
Janne Räsänen, Bitwise Oy, puh. 0405754595, email: email: janne.rasanen@bitwise.fi
Tomi Mikkonen, CEO, Bitwise Oy, puh. 0505874324, email: tomi.mikkonen@bitwise.fi
Juhani Kallio, CCO, Bitwise Oy, puh. 0408697807, email: juhani.kallio@bitwise.fi


Solita perustaa toimipisteen Ouluun

$
0
0

Digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijayritys Solita Oy perustaa kolmannen toimipisteensä Ouluun. Toiminnan käynnistys ja rekrytoinnit aloitetaan välittömästi. Tavoitteena on kasvun vahvistaminen ja osaamispohjan laajentaminen.

Entuudestaan Solitalla on toimipisteet Tampereella ja Helsingissä. Yritys työllistää tällä hetkellä noin 350 henkilöä.

"Solitan asema digitaalisen liiketoiminnan markkinassa on vahvistunut kuluneen vuoden aikana. Vahvistuneen markkina-aseman johdosta olemme päättäneet perustaa kolmannen toimipisteen Ouluun”, kertoo Solitan toimitusjohtaja Jari Niska.

”Selvitimme myös muita mahdollisia paikkakuntia, mutta jo alkukartoitusvaiheessa tuli tunne siitä, Oulussa on hyvä henki - meidät selkeästi haluttiin paikkakunnalle ja tulo myös tehtiin meille helpoksi”, jatkaa Niska. ”Kolmas toimipiste toteuttaa hallitun kasvun strategiaamme sekä avaa myös täysin uudenlaisia liiketoimintamahdollisuuksia.”

Uuden toimipisteen perustaminen liittyy kiinteästi Solitan kasvustrategiaan. Solita on ilmoittanut tavoittelevansa yli 50 miljoonan liikevaihtoa vuoden 2016 loppuun mennessä.

” Haluamme tarjota asiakkaidemme käyttöön alan parhaat tekijät. Uusi toimipiste mahdollistaa alan huippujen työllistämisen nyt myös Oulun seudulta. Toimet Oulun toimipisteen perustamiseksi käynnistetään välittömästi”, kertoo Solitan johtaja Jonne Seppä.

Solita on kuluvan vuoden aikana palkannut jo 70 uutta työntekijää Tampereelle ja Helsinkiin. Oulun toimipiste antaa mahdollisuuden laajentaa henkilökunnan osaamispohjaa sekä Solitan että Solitan asiakkaiden tarpeisiin.

”Oulusta rakennetaan itsenäinen toimisto, joka voi tarjota ratkaisuja ja palveluita asiakkaille kokonaisuuksina. Tähän tarvitaan laaja-alaista osaamista. Tavoitteenamme on palkata seuraavan vuoden aikana Ouluun 50 huippuosaajaa. Samalla jatkamme vahvaa rekrytointia sekä Tampereen että Helsingin toimistoihin. Lukumäärää tärkeämpi seikka on kuitenkin löytää juuri ne oikeat tyypit”, jatkaa Seppä.

Solita tuottaa digitaalisia ratkaisuja ja verkkopalveluita sähköiseen liiketoimintaan ja asiointiin sekä tiedolla johtamiseen. Solitalla on myös vahva asema julkishallinnon sähköisten asiointipalveluiden kehittämisessä.

Solitassa panostetaan vahvasti hyvään ja viihtyisään yrityskulttuuriin sekä henkilöstön hyvinvointiin. Osoituksena tästä Solita sijoittui vuoden 2014 The Great Place to Work -kilpailussa sijalle 6 ja oli mukana myös Euroopan 50 parhaan työpaikan joukossa.

Lisätietoja:
Jari Niska, toimitusjohtaja
puh. 040-524 6400 jari.niska(at)solita.fi
Jonne Seppä, Vice President, kulttuuri ja osaamiset
puh. 040-8441 892, jonne.seppa(at)solita.fi

Solita Oy
Solita on digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijayritys. Se luo uutta liiketoimintaa ja palveluja yrityksille ja julkishallinnolle yhdistämällä digitaalisen teknologian, liiketoimintaprosessit ja sisällöt uudella tavalla. Solita tuottaa digitaalisia ratkaisuja ja verkkopalveluita sähköiseen liiketoimintaan ja asiointiin sekä tiedolla johtamiseen. Suomalaiset kohtaavat Solitan päivittäin esimerkiksi vähittäiskaupan verkkopalveluiden tai julkishallinnon sähköisten palveluiden kautta.

Vuonna 1996 perustettu Solita on kasvuyritys, joka on kasvanut kannattavasti 20-30 prosentin vuosivauhtia. Yhtiön liikevaihto vuonna 2013 oli 30,5 miljoonaa euroa. Solitassa työskentelee yli 350 digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijaa.

Hyvän johtamisen ja huippuluokan osaamisen lisäksi kasvua on vauhdittanut laadukas asiakaspalvelu ja innostava yrityskulttuuri. Asiakkaista 97 % on tyytyväisiä Solitaan ja yhtiö kipuaa vuosittain yhä korkeammalle arvostetussa Great Place To Work -listauksessa (6. sija vuonna 2014). www.solita.fi

WhileOnTheMovelle yhteistyösopimus Parentan kanssa Englannissa

$
0
0

WhileOnTheMove Oy (WOM) jatkaa kansainvälistymistään. Parenta ja WOM ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen, jonka myötä Parentalla on yksinoikeus Daisyyn, varhaiskasvatuksen tietojärjestelmään, Englannin markkinoilla.

Sopimuksen myötä Parenta integroi Daisyn mobiilisovellukset heidän varhaiskasvatuksen ohjelmistoonsa, mahdollistaen lasten läsnäolon seurannan vaivattomasti. Lisäksi järjestelmän avulla tiedonkulku kodin ja päivähoidon välillä paranee merkittävästi.

Parenta on perustettu vuonna 1999 ja yritys tarjoaa erilaisia palveluita varhaiskasvatukseen; raportointijärjestelmiä, laskutusta, nettisivuja ja koulutusta. Nyt yritys tarttui tilaisuuteen ja lisäsi Daisyn tuotevalikoimaansa. Tony Toms, Parentan tietohallintojohtaja, iloitsee tästä yhteistyöstä. ”Haluamme jatkuvasti kehittää uutta ja yllättää asiakkaitamme. Daisyn myötä ohjelmistomme nousee seuraavalle tasolle ja asiakkaamme voivat tarjota entistäkin parempaa palvelua varhaiskasvatuksen sektorilla. ”Harkitsimme ensin vastaavanlaisen tuotteen kehittämistä itse, mutta Daisy on vakiintunut tuote ja sillä on erinomainen maine. Se on täydellinen tuote meille!” Parentan asiakkaille tämä loistava tuote on saatavilla myöhemmin tänä vuonna. “Olemme erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön Parentan kanssa Isossa-Britanniassa”, sanoo Kari Kivistö, WOMin toimitusjohtaja. ”Parentalla on merkittävä asiakaskunta ja loistava henkilöstö niin myynnissä ja markkinoinnissa kuin koulutuksessa ja tukitoiminnoissakin. Uskomme, että Daisy on ihanteellinen lisäys heidän tuotevalikoimaansa.”

http://www.whileonthemove.com/uutiset.html

Ginolikselle lisätilaus pikadiagnostiikan tuotantolinjoista Ruotsiin

$
0
0

Ginolis Oy toimittaa neljä uutta pikadiagnostiikan tuotatantolinjaa ruotsalaiselle Fiomi Diagnostic AB:lle, joka on osa kansainvälistä Trinity Biotech PLC:tä. Toimitus sisältää täysin automaattiset testikasettien valmistamisessa tarvittavat nesteannostelu- ja käsittelyjärjestelmät. Linjat toimitetaan Fiomille syksyn 2014 ja kevään 2015 aikana.

Ginolis toimitti vastaavan tuotantolinjan Fiomille vuonna 2013. Uuden tilauksen avulla Fiomi nostaa merkittävästi tuotantokapasiteettiaan. Toimitettava laitteisto perustuu Ginoliksen kehittämään Delilah-nesteannostelurobottiin, jossa yhdistyy mikro/nano-kokoluokkien nesteannostelu ja täysin uudenlainen robotiikka.

Nyt solmitulla sopimuksella on Ginolis Oy:lle merkittävä strateginen ja kaupallinen merkitys. Kaupalla on myös myönteinen työllistävä vaikutus Oulun alueelle.

Lisätietoja antaa:

Teijo Fabritius
Toimitusjohtaja, Ginolis Oy
Puh: +358 (40) 565 1782
E-mail: teijo.fabritius@ginolis.com

Ginolis Oy:
Ginolis Oy on yksityisomistuksessa oleva, vuonna 2010 perustettu yhtiö, jonka pääkonttori sijaitsee Oulussa ja tytäryhtiö Uppsalassa. Yhtiö kehittää standardoituja, modulaarisia ja tilaa säästäviä automaatioratkaisuja terveysteknologia- ja diagnostiikkateollisuuden kertakäyttötarvikkeiden ja -testien kehitykseen ja valmistukseen. Ginoliksella on useita teknologiapatentteja ja -lisenssejä mm. nesteannosteluun, mikrofluidistiikkaan, elektronisten venttiilien sovelluksiin, optiikkaan ja mikrorakenteisiin. Sekä teknologiaoikeuksiensa että vahvan osaamisensa ansiosta yhtiö voi toimittaa asiakkailleen laadukkaita ja entistä kustannustehokkaampia fluidistiikka- ja sensoriratkaisuja ja parantaa näiden tuotantotehokkuutta modulaarisilla automaatioratkaisuilla. Lisäksi Ginolis kehittää patentoituihin teknologioihin perustuvia uusia tuotteita OEM-asiakkailleen.

Lisätietoja löytyy sivuiltamme www.ginolis.com

FICHe haastaa startup- ja pk-yritykset mukaan kehitystyöhön

$
0
0

FICHe (Future Internet Challenge eHealth) haasteen avulla voit saada jopa 217 000 euroa rahoitusta tuotekehitystä varten. Haasteeseen kannattaa pyrkiä, kun yrityksesi luo innovatiivisia ICT-palveluja ja -tuotteita eHealth-markkinoille. FICHe-haasteen avulla parhaat yritykset voivat saada rahoitusta kehitystyönsä tueksi. Haasteessa tuetaan innovatiivisten ICT-palveluiden (ohjelmistojen) ja -tuotteiden kehittämistä eHealth-markkinoiden tarpeisiin.

BusinessOulu ja Oulun yliopisto ovat mukana hankkeessa - Oulun yliopisto hankkeen koordinaattori, BusinessOulu osatoteuttaa.

FICHe accelerator launches its open call in September for eHealth SMEs and Startups across Europe

Oulu, September 8, 2014 – The Future Internet CHallenge eHealth (FICHe) accelerator announced today that it will launch its open call for applications on the fifteenth of September 2014. Participation is open to all European eHealth small and mid-sized enterprises and startups eager to develop innovative applications in the eHealth domain using FIWARE technology (www.fiware.org)

Accelerator program

Selected companies and startups will enter into an 18-months challenge, split in a three phase acceleration programme. Going through the three phases, they will translate their idea into a field lab tested prototype, while elaborating their business plan and go-to-market strategy. The most promising and innovative companies from each phase will be hand-picked to continue to the next phase. 80 teams will enter the first phase, 40 will continue, and 20 will succeed in entering the third and last phase.

FICHe is open for applications on September 15, 2014 and closes on October 31, 2014. The latest updates can be found on F6S (http://www.f6s.com/fiche#/about) or Twitter: @FICHe_EU.

Once entered the FICHe accelerator, the startups and SMEs will have access to:

Support and coaching by more than 50 affiliated mentors;Online and onsite boot-camps, technical training and business coaching;Three dedicated living labs for co-creating and testing the applications;Up to € 217K cash per team;Over € 500K worth of partner services through ‘F6S deals’;Pan-European exposure during events, on websites and social media and in magazines.

Initiator of the FICHe project and consortium Paul Pelsmaeker took the initiative for the FICHe accelerator program in 2013. Pelsmaeker: “When I heard for the first time about the ambition of the European Commission Future Internet PPP, I quickly realized the potential it holds for the eHealth domain. Both look for innovation that translate into successful businesses. And that is where FICHe comes in to play.”

Project coordinator Satu Väinämö will be leading the project. Väinämö: “I'm excited to lead the FICHe accelerator as it brings a truly great opportunity for European startups and SMEs with viable ideas to break through. I look forward to seeing unique ideas and 20 excellent businesses at the end of the project.”

Jesus Villasante, Head of Unit for Net Innovation, at the European Commission, DG CONNECT, leads the group of 16 Future Internet accelerators that challenge European SMEs and Startups to come up with smart business ideas. FICHe is one of these accelerators. Jesus Villasante: “This Future Internet-accelerator is a major opportunity that European SMEs and Web Entrepreneurs cannot miss. As part of the programme, 100 Million Euro will be invested across Europe in financial support, coaching and mentoring. This can be a great change in your professional life, get information and be prepared for the challenge!”

Why eHealth?

With aging populations, European countries are spending an increasing percentage of their GDP on healthcare. The healthcare sector has been more resistant to the current crisis than other industries, continuing to attract investments. Innovation is now expected to have a big impact, making health access, management and delivery more efficient by the use of Information Technology. By empowering highly-innovative start-ups and small- and mid-sized enterprises, FICHe aims to make European healthcare more competitive.

FIWARE technology

FIWARE is an innovative, open cloud-based infrastructure for cost-effective creation and delivery of Future Internet applications and services, at a scale not seen before. FIWARE API specifications are public and royalty-free, driven by the development of an open source reference implementation which accelerates the availability of commercial products and services based on FIWARE technologies. Stay tuned: http://www.fiware.org or @FIWare

Pan-European project

FICHe is co-funded under the European Union’s Programme for research, technological development and demonstration.

Project partners are University of Oulu, Business Oulu, TIC BioMed, FFIS de la region de Murcia, TNO, Amsterdam Economic Board, Stichting zorgInc., Dutch eHealth Fund Management BV and Stichting Digitalezorg.nl.

Contact

Satu Väinämö, FICHe project coordinator, University of Oulu, Finland
Paul Pelsmaeker, FICHe project ambassador, Stichting Digitalezorg.nl, The Netherlands
Mari Koskinen, toimialakoordinaattori, BusinessOulu, mari.koskinen@businessoulu.com, +358 50 3791868

FICHe:

F6S: http://www.f6s.com/fiche#/about

Twitter: @FICHe_EU

Lue lisää /fi/

Paljas käsi taipuu virtuaaliseksi älynäppikseksi Augumentan älylasisovelluksilla

$
0
0

Oululainen Augumenta on kehittänyt paljaasta kädestä älylasien kanssa toimivan virtuaalisen älynäppiksen, jonka avulla voi turvallisesti jakaa vaikkapa pankkikortin salasanan tai ohjata vaativia prosesseja teollisuudessa.

- Puettava elektroniikka on tätä päivää ja älylasisovellutukset kasvavat nopeasti erityisesti teollisuudessa. Augumentan paljaalla kädellä ohjattava älynäppis on patentoitu ja tuoteidea perustuu vahvaan Oulun yliopistossa tehtyyn tutkimus- ja väitöskirjatyöhön ennen kuin älylaseja oli edes olemassa, kertoo toimitusjohtaja ja yksi Augumentan perustajista Tero Aaltonen.

Lokakuussa 2012 perustettu yhtiö julkisti älylasissa toimivan ohjelmistonsa New Yorkin Wearable Tech messuilla heinäkuussa 2014. Tuotetta ja ideaa ei ole aikaisemmin julkistettu Suomessa.

Ideana on, että avokämmenen neljä sormea muodostavat luonnollisen 3 x 4 näppäimistön tai esimerkiksi neljän liukuohjaimen paneelin, jonka älylasit havaitsevat samalla kun kättä osoitetaan toisen käden sormella. Teollisuudessa käteen virtuaalisesti piirtyvillä liukureilla voidaan ohjata vaativiakin prosesseja -säätää tehoa, nopeutta, painetta jne. Älylasit ja älynäppis yhdistettynä esimerkiksi Oululaisen Indoor Atlaksen sisäpaikannus-tuotteeseen avaa valtavia mahdollisuuksia teollisuuden prosessien ohjaukseen. Monet teollisuuden sektorit ovat kiinnostuneita integroimaan Augumentan ratkaisut älylasien kera osaksi yrityksensä työkaluvalikoimaa.

Älylasit yleistyvät nopeasti myös kuluttajarajapinnassa. Uraa uurtaneen Googlen älylaseilla on kymmeniä haastajia – monet jo myynnissä. Augumentan älynäppiksellä esimerkiksi salasanan antaminen on turvallista, koska kukaan muu ei näe numeroiden satunnaista järjestystä kuin älylasien käyttäjä itse.

Yrityksen lähitulevaisuuden tavoitteisiin kuuluu teollisuuden pilottiprojektien käynnistämisen ohella lisärahoituksen hakeminen sekä tuotekehitystiimin kasvattaminen.

- Olemme palkkaamassa nimenomaan Ouluun, Tero Aaltonen tähdentää, koska Augumentalla on toimipiste myös Taiwanin Taipeissa.
Augumentan perustajista Tero Aaltonen asuu Taiwanissa, Peter Antoniac Oulussa ja Damien Douxchamps Japanissa.
Puolentoista vuoden ajan yhtiö on toiminut omin varoin ja startup- rahoitusten turvin yhteistyössä BusinessOulun kanssa ELY:n tuilla.

- Augumenta on luomassa kokonaan uutta teknologiaa ja se mitä tehdään on uusinta uutta. Puettava elektroniikka on uusi nopeasti kasvava ala ja se on lähtökodiltaan monipuolisempaa, jännempää ja mielenkiintoisempaa kuin mobiiliteknologia konsanaan. Uudella teknologia-alalla on valtavasti tilaa innovoida ja luoda tulevaisuutta ja toimia keihään kärkenä, toimitusjohtaja Tero Aaltonen näkee.

Esimerkiksi älylaseja ohjataan de facto äänellä. Augumentan patentoitu ohjelmisto tuo mukaan konkreettisen elementin älynäppiksen, käsiohjauksen.

Eleohjauksella tehdään ja käynnistetään resursseja ja luodaan keinotodellisuutta älynäppiksillä ja älyslaidereilla. Augumentan ohjelmalla saadaan aikaan toimivaa kahdensuuntaista kommunikaatiota.

Helpotuksen tuo se, että enää ei tarvitse kantaa mukana kameraa, tablettia tai tietokonetta, vaan tämä kaikki kulkee älylaseissa ja sen hahmoja tunnistavassa turvallisessa ohjelmistossa.

Tero Aaltosen mukaan Oulu on Augumentalle hyvä paikka koska Oulun yliopistossa konenäkö- ja sulautettujen järjestelmien tutkimus on maailman huippua.

Augumentan tavoitteena on kasvaa voimakkaasti seuraavien kolmen vuoden aikana. Muutaman vuoden kuluessa älylasisovellusten eleohjauskin yleistyy, ensin yrityksissä ja sen jälkeen kuluttajamarkkinoilla.

Linkit

http://augumenta.com/

Kaleva 12.9.2014
http://www.businessoulu.com/media/kv_oup_20140912_9.pdf
http://www.kaleva.fi/uutiset/talous/oululaisyritys-parantaa-maksuturvallisuutta-virtuaalinappiksen-avulla-katso-video/675461/#comments

Good News Finland
http://www.goodnewsfinland.com/archive/news/finnish-augumenta-makes-smart-glasses-work/#.VAl_go_XdSs.gmail

Lisätietoja
Tero Aaltonen
Co-Founder & CEO
Augumenta Ltd.
mobile: +886 970 648 980
office: +358 8 4154 1303
skype: tero.o.aaltonen

Tavoitteena kansainväliset markkinat?

$
0
0

Kehitä ja vahvista kanssamme yrityksesi osaamista kansainvälisessä kaupassa! Tarjoa työssaoppimispaikka ulkomaankaupan erikoisammattitutkinnon suorittajalle.

Lue lisää

TE-toimisto jalkautuu yrittäjien pariin

$
0
0

Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto (TE-toimisto) jalkautuu yrittäjien luo Oulussa, Kuusamossa ja Raahessa syksyn 2014 aikana. Oulun eteläisellä alueella palvelu aloitetaan myöhemmin syksyllä.

TE-toimisto palvelee yrittäjiä yhteistyössä yrittäjäjärjestöjen ja alueellisten kehittämisyhtiöiden kanssa. TE-toimiston asiantuntija on tavoitettavissa yleensä joko kehittämisyhtiön tai yrittäjäyhdistyksen tiloissa. Palvelu on jatkumoa viime keväänä aloitetulle yrittäjien palvelulle.

-Yrittäjien ja kehittämisyhtiöiden kautta tarjottava palvelu tuo TE-toimiston palvelut entistä näkyvämmäksi yrittäjille. Viime keväänä saadut kokemukset kannustavat nyt meitä jatkamaan palvelua, sanoo kehittämispäällikkö Jouni Korhonen.

-Haluamme tarjota yrittäjille mahdollisuuden tulla järjestön toimitiloihin tapaamaan TE-toimiston asiantuntijoita nopeasti ja vaivattomasti. Samalla saamme arvokasta tietoa yrittäjiltä yritysten liiketoiminnan kehittämistarpeista ja pystymme myös alueellisena järjestönä hoitamaan yritysten edunvalvontatyötä kohdennetummin, toteaa Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen.

Yhteistyökumppaneiden tiloihin yrittäjät voivat tulla keskustelemaan TE-toimiston asiantuntijan kanssa. yrityksen henkilöstötilanteeseen tai kouluttamiseen liittyvistä asioista. Yrityksen henkilöstön koulutustarpeeseen voidaan vastata yhteishankintakoulutuksella tai oppisopimuksella.

TE-toimiston asiantuntijan kanssa voi keskustella myös ELY-keskuksen palveluista. Tarvittaessa yrittäjä voidaan ohjata muihin yrityskehittäjäpalveluihin.

TE-toimisto palvelee lähellä yrittäjää:

  • Oulussa Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien tiloissa osoitteessa Isokatu 4 joka toinen tiistai klo 12.00–16.00. Syksyn vastaanottopäivämme ovat: 16.9., 30.9., 14.10., 28.10, 11.11., 25.11 ja 9.12. Ajan voi varata lähettämällä sähköpostia osoitteella sari.reinikainen-laine [a] yrittajat.fi
  • Kuusamossa Kuusamon Naturpolis Oy:n tiloissa osoitteessa Nuottatie 6A. Palvelemme syksyllä aina klo 13.00–18.00 seuraavina päivinä: 8.10., 5.11. ja 3.12. Ajan voi varata sähköpostitse osoitteesta yrityspalvelut.pohjois-pohjanmaa [a] te-toimisto.fi.
  • Raahessa Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston tiloissa osoitteessa Fellmanin puistokatu 3. Palvelemme syksyllä aina klo 8-10 seuraavina päivinä: 23.9., 14.10., 4.11. ja 25.11. Ajan voi varata lähettämällä sähköpostia osoitteeseen yrityspalvelut.pohjois-pohjanmaa [a] te-toimisto.fi.

Lisätietoja:

Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto, kehittämispäällikkö Jouni Korhonen, p. 0295 056 627


Suomalainen koulutusinnovaatio Yrityskylä palkittiin maailman parhaana

$
0
0

Taloudellisen tiedotustoimiston TATin kehittämä Yrityskylä on voittanut arvostetun World Innovation Summit for Education (WISE) -kilpailun. Maailmanlaajuinen WISE Awards palkitsee vuosittain innovatiivisia, yhteiskuntaan myönteisesti vaikuttavia koulutushankkeita.

Kilpailuun mukaan päässeet hankkeet käyvät läpi erittäin tiukan seulan ja perusteellisen arvioinnin: kuusi voittajaa valittiin satojen hakemusten joukosta. Palkinnot jaetaan marraskuussa Qatarissa ja jokaiselle voittajalle luovutetaan 20 000 dollaria.

Yrityskylälle on ropissut kansainvälistä tunnustusta jo aiemminkin. Esimerkiksi viime vuonna Euroopan komissio palkitsi sen yrittäjämäisen ajattelun edistämisestä. Tuorein palkinto otettiin vastaan viime perjantaina, kun kansainvälinen koulutusalan järjestö International Partnership Network (IPN) valitsi Yrityskylän parhaaksi innovatiiviseksi kumppanuushankkeeksi maailmassa.

WISE antaa Yrityskylälle kehuja ainutlaatuisesta työstä suomalaisen yhteiskunnan hyväksi. Sitä kiitetään innovatiivisesta tavasta opettaa yhteiskunnallisia sisältöjä jo alakouluikäisille. Toiminnan nopea laajentuminen Suomessa osoittaa, että Yrityskylä-konsepti pystytään viemään käytäntöön alueellisesti paikkakuntien erityistarpeet huomioon ottaen.

Kaikkialla maailmassa, myös Suomessa, tunnistetaan haaste nuorten kiinnittymisestä yhteiskuntaan. Yrityskylä pyrkii muun muassa ehkäisemään nuorten syrjäytymistä ja työttömyyttä tarjoamalla kouluopetuksen tueksi opintokokonaisuuden, jossa oppilaat saavat myönteisen ja käytännönläheisen kokemuksen työelämästä ja kansalaisen roolista yhteiskunnassa.

Opintokokonaisuudessa oppilaat kirjoittavat muun muassa työhakemuksen ja käyvät työhaastattelussa, tekevät työtä, ansaitsevat palkkaa ja maksavat siitä veronsa sekä opettelevat hallitsemaan rahankäyttöään ja kulutustaan. Pienoiskaupungiksi rakennettu oppimisympäristö motivoi ja kannustaa aktiivisuuteen.

Yrityskylän toiminnanjohtaja Tomi Alakoski sanoo, että menestyäkseen Yrityskylä on tarvinnut ympärilleen laadukkaan suomalaisen koulujärjestelmän, fiksut oppilaat ja opettajat unohtamatta oppilaiden vanhempia ja tietenkään yrityksiä.

– Keskeistä on, että opetussuunnitelman tavoitteet on saatu nyt ensimmäistä kertaa laajempaan yhteiskunnalliseen kontekstiin, jossa jokaisella on selkeä rooli. Esimerkiksi yritysten olisi varsin vaikea tehdä näin systemaattista yhteistyötä alakoulujen kanssa ilman Yrityskylä-innovaatiota. Iloitsemme, että maailman parhaat opettajat ovat hyväksyneet sen osaksi opetustaan.

Alakoski uskoo, että Yrityskylällä on potentiaalia laajentua Suomen rajojen ulkopuolelle ja aina koulutusvientituotteeksi asti. Konseptia myös kehitetään eteenpäin, ja parhaillaan on työn alla yläkoulun yhdeksäsluokkalaisille suunnattava toiminnallinen ja innovatiivinen Yrityskylä-malli.

Kolmivuotinen Yrityskylä Toppilaan

Marraskuussa 2014 avataan myös Pohjois-Pohjanmaalle oma kolmivuotinen Yrityskylä, jonne kaikilla Pohjois-Pohjanmaan kuudesluokkalaisilla on mahdollisuus tulla harjoittamaan talous- ja työelämätaitojaan. Yrityskylä Pohjois-Pohjanmaa tavoittaa 15 000 alueen kuudesluokkalaista opettajineen lukuvuosien 2014–2017 aikana. Yrityskylä sijaitsee Oulun Toppilassa osoitteessa Tukkitie 5.

Yrityskylä vieraili Oulussa jo viime syksynä. Tuolloin se tavoitti 2200 kuudesluokkalaista. Lisätietoja saa aluekoordinaattori Jussi Ylitalolta, p. 045 1606 466.

Lisätietoja Yrityskylästä:

Toiminnanjohtaja Tomi Alakoski
puh. 040 501 5307, tomi.alakoski(at)tat.fi
www.yrityskyla.fi
www.facebook.com/yrityskyla
www.twitter.com/yrityskyla

Lisätietoja World Innovation Summit for Education -järjestöstä ja WISE Awardsista:

www.wise-qatar.org
http://awardsblog.wise-qatar.org/

Yrityskylä on peruskoulun kuudensille luokille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden opintokokonaisuus. Yrityskylä-oppimisympäristö on pienoiskaupunki, jossa oppilas työskentelee omassa ammatissaan sekä toimii kuluttajana ja kansalaisena osana yhteiskuntaa. Yrityskylä-päivään johdattaa opetussuunnitelmaan perustuva oppimateriaali, joka käydään koulussa läpi oman opettajan johdolla.

Taloudellisen tiedotustoimiston TATin koordinoimissa Yrityskylissä vierailee lukuvuosittain noin 70 prosenttia kuudesluokkalaisista eli 40 000 oppilasta. Lukuvuonna 2014–2015 toiminnassa on kahdeksan Yrityskylä-oppimisympäristöä. Alueelliset kylät toimivat Helsingissä, Itä-Suomessa, Pohjanmaalla, Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla, Espoossa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Yrityskylän valtakunnallinen kiertue käy lukuvuoden aikana Porissa ja Lahdessa. Kaikkiaan Yrityskylä vierailee 13 paikkakunnalla.

Taloudellinen tiedotustoimisto TAT rakentaa Suomea, jonka yrityksillä on osaavat työntekijät ja rohkeutta menestyä. TATiin kuuluvat myös Finnfacts ja T-Media.

Oulua markkinoidaan investoreille kansainvälisen arkkitehtikilpailun avulla

$
0
0

”Joulupukin logistiikkakeskus Ouluun” luo aivomyrskyä Perävainion tontille

Pohjoisen Skandinavian pääkaupunki Oulu on käynnistänyt yhdessä Ruukki konsernin kanssa arkkitehtikilpailun teemalla ”Joulupukin logistiikkakeskus Ouluun”, jonka avulla pyritään luomaan aivomyrskyä arvokkaan kaupallisen alueen kansainväliseen markkinointiin. Oulu halutaan nähdä kiinnostavana investointikohteena, joka sijaitsee keskellä Pohjois-Euroopan kuuminta kasvualuetta HotSpottia.

Kilpailun avulla kaupunkiseutu pääsee mukaan merkittävään moderniin suunnitteluprosessiin, jossa mahdollisesti löydetään kovan luokan operoija Lentokentäntien ja Pohjantie-moottoritien risteysalueen läheisyydessä sijaitsevalle ns. Perävainion tontille. Alue on jo tällä hetkellä yksi maamme potenttiaalimmista kaupan keskuksista ja sijaitsee vain 7 km päässä ydinkeskustasta, jossa on käynnissä mittava keskustarakentaminen lähes 400 miljoonan euron investointeineen.

Kansainvälisen arkkitehtikilpailun ”The unbelievable challence” on toteutettu yhteistyössä metallituotteita valmistavan Ruukki konsernin sekä arkkitehtitoimisto Snøhettan, Helsinki Design Weekin ja Oulun kaupungin kesken. Kilpailuaika on 4.9.2014- 17.11.2014 ja kilpailukielenä on englanti. Arkkitehtikilpailuun voivat osallistua nuoret arkkitehdit, suunnittelijat ja näiden alojen opiskelijat. Lisäksi kilpailu on avoinna myös ammattilaisille. Nettisivut kilpailulle löytyvät osoitteesta: http://unbelievablechallenge.com/

Koska joulupukki tunnetaan ympäri maailman ja hän on markkinajohtaja alallaan, on kilpailun tavoitteena luoda ainutlaatuinen, inspiroiva ja innovatiivinen ratkaisu hänen logistiikkakeskukselleen. Logistiikkakeskuksen tulee olla hyvin toimiva, mutta myös arkkitehtonisesti korkeatasoinen ja virikkeellistä kaupunkikuvaa luova. Sen tulee antaa vierailijoille unohtumaton kokemus mutta olla kuitenkin ratkaisuna myös energiatehokas ja kestävä, sellainen joka soveltuu vaativiin olosuhteisiin lähellä napapiiriä eli Suomeen ja Ouluun.

Suunnittelualue sijaitsee Oulun Perävainiolla, josta yhdyskuntalautakunta on varannut toiminnalle sopivan tontin. Koska Oulun on Pohjois-Suomen logistinen solmukohtana, soveltuu varattu alue hyvin tarkoitukseensa. Kilpailualue sijaitsee 7 kilometrin päästä kaupungin keskustasta, Oulun lentokentältä ja satamasta. Joulupukin pääkonttori ja Korvatunturi sijaitsevat muutaman sadan kilometrin päässä Oulusta. Suunniteltava tontti on koolta 38 000 m2 ja uuden logistiikkakeskuksen bruttoala on noin 15.000 m2.

Kilpailun voittaja saa mahdollisuuden työskennellä 10 viikkoa Oslossa sijaitsevassa kansainvälisesti tunnetussa arkkitehtuuritoimisto Snøhettassa mielenkiintoisten hankkeiden parissa. Työskentely alkaa elokuun 2015 lopulla. Palkinnon arvo on 25.000 euroa ja se sisältää palkan, verot, vähennykset ja vuokra-asunnon Oslossa.

Lisäksi tuomaristo palkitsee voittaneen ehdotuksen ja vähintään neljä (4) muuta ehdotusta 1000 euron rahapalkinnolla ja jakaa kunniamainintoja.

Kilpailun tuomaristo koostuu vahvasta ja kansainvälisestä osaamisesta ja siihen kuuluvat:

Eli Synnevåg, yliarkkitehti MNAL, Snøhetta, Norja
Marta Sękulska-Wrońska, arkkitehti ja Partner, WXCA, Puola
Petteri Lautso, kestävän kehityksen johtaja, Ruukki, Suomi
Kari Korkman, perustaja ja johtaja, Helsinki Design Week, Suomen kunniajäsen Aalto-yliopisto - Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
Ritva Kuusisto, asemakaava-arkkitehti, Oulun kaupunki, Suomi
Joulupukki, sijoittaja, Korvatunturi, Suomi
Kilpailusihteeri: Tiina Tukia, VP Marketing Ruukki

Kilpailuasiakirjat on ladattavissa verkkosivuilta ruukki. com/challenge > Brief & prize
Googlen katunäkymä: http://goo.gl/maps/yYKBU

Lisätietoa arkkitehtikilpailusta:

Oulun kaupunki, asemakaava-arkkitehti Ritva Kuusisto, p. 050 390 0049 ritva.kuusisto(at)ouka.fi

Lisätietoa investointikohteista:

Jyrki Kemppainen, asiakkuuspäällikkö, kauppa ja palvelut, matkailu ja logistiikka +358 44 499 3296 etunimi.sukunimi@businessoulu.com

Arctic Airlink -lentoreitti Oulun, Luulajan ja Tromssan välillä avautuu tammikuussa

$
0
0

Pohjois-Norjan, Pohjois-Suomen ja Pohjois-Ruotsin yhdistävä lentoreitti Arctic Airlink aloittaa toiminnan tammikuussa 2015. Uusi reitti avaa suoran yhteyden kolmen pohjoisen yliopistokaupungin välille. Arctic Airlink on kokonaan uusi reitti, joka yhdistää Oulun, Luulajan ja Tromssan, joilla on kasvavaa suoraa yhteistyötä elinkeinojen, korkeakoulujen, kaupunkien, hallinnon ja turismin parissa.

– Pohjoinen tarjoaa kasvua. Arktisilla alueilla sijaitsevat koko Euroopan kannalta merkittävät myönteiset kasvunäkymät. Arctic Airlink yhdistää tämän Euroopan HotSpot alueen tärkeimmät kaupungit, katsovat oululaisen teollisuuden palveluyritys Kymppi Group Oy:n toimitusjohtaja Johanna Koskelainen ja myyntijohtaja Janne Koskelainen.

Koskelaisen mukaan Oulun seudun elinkeinoelämä uskoo vahvasti lentoreitin alkuvaiheen satsausten tuottavan nopeasti panokset takaisin kaupungin kassaan niin Suomessa, Ruotsissa kuin Norjassa.

– Oulun talousalueen yritykset tarvitsevat tätä mahdollisuutta, että voimme saada lisää vientieuroja alueelle. Mahdollisuudet erityisesti Pohjois-Norjassa ja Ruotsin Malmfälttenissa ovat todella suuret alueemme yrityksille, Janne Koskelainen vakuuttaa.

Lentoyhteys poistaa paljon haasteita matkustuksen osalta. Nyt Oulusta Pohjois-Norjaan kuluu melkein sama aika kuin matkustaminen toiselle puolelle maapalloa. Oulun kaupunki, Tromssan Fylkeskommune ja Norrbottenin maakunta tekevät kovasti työtä rahoituksen turvaamiseksi tälle kokonaan uudelle lentoreitille viideksi vuodeksi, kuten on sovittu.

– Kolmen maakunnan maakuntahallinnon pääasiallisena roolina tulee olla turvata tehokkaan toiminnan infrastruktuuri pohjoisessa Skandinaviassa, jossa elämme tiiviissä yhteistyössä, sanoo Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen. Viiden vuoden julkisen takuuajan jälkeen reitin on kyettävä toimimana kaupallisella pohjalla, korostaa Pennanen.

– On tärkeää, että itä-länsi suuntainen liikenne toimii naapurimaiden välillä pohjoisessa, jatkaa Pennanen.

– Haluamme kiittää Oulun, Luulajan ja Tromssan kaupunkeja ja maakuntia tästä tärkeästä panostuksesta alueemme yritysten ulkomaan vientitoimintoihin, Janne Koskelainen kiittää.

Uusi reitti edistää elinkeinoelämän yhteistyötä ja luo ja lisää edellytyksiä korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten väliselle yhteistyölle kolmen maan välillä. Oulun ja Oulun seudun markkinointi aktiivisena matkailukohteena on erittäin tärkeää reitin toiminnan jatkumiselle vielä viiden vuoden takuuajan jälkeenkin.
Reitillä liikennöidään viitenä päivänä viikossa. Aikataulut on laadittu mahdollistamaan jatkolennot Helsingistä, Arlandasta ja Oslosta, mutta myös pienemmiltä kentiltä Ruotsista ja Norjasta. Ruotsissa näitä ovat lennot esimerkiksi Uumajasta, Östersundista, Sundsvallista ja Pajalasta; Norjassa yhteydet Hammerfestista, Kirkkoniemeltä, Bodøhöstä ja Huippuvuorilta. Myös matkustajien jatkoyhteystarpeet Venäjälle, Murmanskiin ja Arkangeliin on huomioitu. Oulusta on mahdollisuus aamulla tulla lentäen Helsingistä ja palata illalla edelleen lentäen Helsinkiin. Reittiä lennetään Saab 340 lentokoneella, jossa on tilaa 33 matkustajalle.

Lipunmyynti alkaa ja tarkat hinta- ja aikataulutiedot julkistetaan marraskuussa 2014.

Lisätietoja:
Pauliina Pikkujämsä, Markkinointipäällikkö BusinessOulu,
pauliina.pikkujamsa@businessoulu.com, +358 40743 4362

Ensimmäiset INKA-Awards -palkinnot Ouluun hankintojen kehittämiselle ja Vaasaan älyverkkopilotille

$
0
0

2.10. Tampereella pidetyssä Tekesin INKA-ohjelman seminaarissa jaettiin kaksi palkintoa parhaiten INKA-ohjelman tavoitteita toteuttaneille tahoille. Lisäksi yleisöäänestyksessä palkittiin tilaisuuden mieleenpainuvin esitys.

Oulun kaupunki palkittiin parhaana innovatiivisten ratkaisujen edistäjänä ja julkisten hankintojen kehittäjänä.

- Oulu on tehnyt pitkäjänteistä työtä innovatiivisten julkisten hankintojen ja ratkaisujen kehittäjänä. Kaupungin strategiassa on jopa määritelty, että vuonna 2020 kaupungin hankinnoista tehdään 20 % käyttäen fiksuja ja innovatiivisia menettelyjä. Konkreettisina asioina voi mainita vaikkapa Hiukkavaaran alueen kehittämisen ja kaupungin rakennusvalvonnan toimet energiatehokkaan rakentamisen edistämisessä, summaa Tekesin Huippuostajat -ohjelman päällikkö Sampsa Nissinen.

Vaasasta palkittiin parhaiten käynnistynyt hanke Sundom Smart Grid. Hankkeen takana ovat ABB, Anvia, Merinova, Vaasan Sähkö -konserni ja Vaasan yliopisto.

Vaasan Sundomiin tehdään älykkään sähköverkon demonstraatio- ja tutkimusalusta yrityksille ja yliopistolle. Älyverkkopilotin tavoitteena on parantaa sähkönjakelun luotettavuutta sekä luoda edellytykset tuuli- ja aurinkovoiman hyödyntämiselle alueen kotitalouksissa. Alueella on mahdollista tutkia ja kehittää liiketoimintamalleja oikeassa verkossa, jossa on kuluttaja-asiakkaita.

- Yksi INKA-ohjelman päätavoitteita on synnyttää Suomeen kansainvälisesti houkuttelevia, huippuosaamiseen perustuvia kokeiluympäristöjä kaupunkien, yritysten ja valtion yhteistyönä. Vaasan hanke toteuttaa erittäin hyvin tätä tavoitetta, arvioi INKA-ohjelman päällikkö Reijo Munther.

Lisätietoja:
Ohjelmapäällikkö Reijo Munther, reijo.munther@tekes.fi, puh. 050 5577 827

Etsitään vakituisesti Oulun seudulla asuvia venäjänkielen taitoisia asiakaspalvelusta kiinnostuneita!

$
0
0

Venäläismatkailijoiden määrä kasvaa Oulun seudulla vuosi vuodelta ja alueella on pula venäjänkielentaitoisista asiakaspalveluhenkilöistä. Olemme nyt kouluttamassa neljän päivän intensiivikurssilla henkilöitä, jotka voivat joustavasti auttaa kaupan- ja matkailunalan yrityksiä asiakaspalvelutilanteissa.

Kurssin sisällön tuottaa Go Arctic!, jonka kouluttajilla on vuosikymmenten kokemus venäläisten asiakkaiden palvelemista ja opastamisesta Oulun seudulla. Kurssin käyneitä henkilöitä tullaan aktiivisesti markkinoimaan alueen matkailualan yrityksille.

Aika 18.-19.11 ja 25.-26.11.2014 Oulussa

Kielitaitovaatimuksena on sujuva venäjä ja suomi.
Paikkoja on rajoitetusti!
Kurssi on osallistujille maksuton.

Vapaamuotoinen hakemus ja cv 17.10.2014 mennessä osoitteeseen hanna.lahti@businessoulu.com.

ICT-alan murros avaa mahdollisuuden Oulussa

$
0
0

Oulussa 3. kertaa järjestettävässä TeollisuusSummit -tapahtumassa pohditaan 8.-9.10.2014 käytännöllisiä ratkaisuja siihen miten teollisuus Pohjois-Suomessa saadaan kannattavalle uralle.

Avaussanoissaan BusinessOulun johtaja Juha Ala-Mursula kannusti teollisuutta viemään toiminnan digitalisoinnin kokonaan uudelle tasolle.

- Vaikka Oulussa olemme maailman kärjessä, vasta verottaja on päässyt alkuun todellisten hyötyjen hakemisessa internetistä. Monet muut tahot ovat digitalisoineet perinteiset lomakkeensa, valitettavasti niiden käyttö on vaikeampaa kuin samojen lomakkeiden paperiversiot, Ala-Mursula huomautti.

Hän kehotti teollisuuden ja elinkeinojen toimijoita hakemaan internetistä uutta lisäarvoa, uutta liiketoimintamallia ja jatkuvaa kasvua digitalisoinnin avulla. Internet-verkon hyödyntäminen voi tuoda uutta potkua yrityksen liiketoimintaan.

Ala-Mursula kiitti Tekesiä ja TE-ministeriötä Hilla-ohjelman käynnistämisestä, mikä merkitsee Oulun seudulle omaa 50 miljoonan euron digitaalisointiin keskittyvää ohjelmaa.

- Hilla-programmi tarkoittaa pitkäkestoista ja perusteellista digitalisitiohjelmaa, joissa Oulu on mukana neljässä kärkiteemassa, langattoman ict:n - 5G:n, autoteollisuuden, terveysteknologian ja teollisen internetin - IoT:n toteuttamisessa.

Hilla-ohjelman tavoitteena on luoda 5 000 uutta hightech-työpaikkaa Oulun seudulle vuoteen 2020 mennessä.

Tapahtuman tervehdyssanoissa Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen muistutti, että työmarkkinoilla tapahtunut ict-alan murros avaa mahdollisuuden, jota vastaavaa ei muualla ole.

- Ict-osaamisemme avulla voimme ottaa merkittävän askeleen kohti internetin uuta sukupolvea, Internet of Thingsia, ioT:ia, miten sitä halutaankaan kuvata. Oulussa kehitämme globaalissa kärjessä verkkojen verkkoa, uutta kehitysaskelta, jossa koneet kommunikoivat keskenään internetin välityksellä. Tuotannollisten investointien ohella ict:n tehokkaampi hyödyntäminen ja tuotannon tehostaminen ovat keskeinen osa yritysten uudistumista, Pennanen kirjoitti.

SuperPark Areenalla Oulussa järjestettävään TeollisuusSummittiin osallistuu keskiviikon ja torstain aikana lähes 600 teollisuuden toimijaa.

Huomenna Statoilin Pohjois-Norjan investoinneista kertoo Vidar Haukebøe, Statoil ASA:n, projektin johtaja liiketoimintakehityksestä.

Teollisuusummitin ohjelma ja tapahtumalehti:

http://www.teollisuussummit.fi/fi/ohjelma.html
http://www.businessoulu.com/media/teollisuussummit-materiaalit/tsummit2014_screen.pdf

Kotihoitoon laatuaikaa

$
0
0

Archos Group parantamaan Benelux maiden kotihoidon tehokkuutta Procomp Solutionsin optimointiohjelmistoilla.

Archos Group Hollannista ja Procomp Solutions Oulusta ovat allekirjoittaneet sopimuksen parantaakseen kotihoidon palveluita Benelux maissa. Sopimuksen allekirjoittaminen mahdollistaa Archos Groupille Procompin R² Optimointiohjelmiston käytön resurssi- ja reittioptimoinnissa. Kotihoidon tehokkuutta parannetaan yhdessä kotihoito-organisaatioiden kanssa toteutettavissa strategisissa optimointiprojekteissa. Lisäksi Archos voi tarjota optimointipalveluita jätehuoltoon, vartiointiliikkeille sekä logistiikkayrityksille Hollannissa, Belgiassa ja Luxemburgissa.

“Procompin R² Optimointiohjelmisto tarjoaa meille ainutlaatuisen ratkaisun, jonka avulla voimme tarjota strategisia konsultointiprojekteja kotihoidon johtaville toimijoille markkinassa, josta meillä on laaja kokemus. Laskelmiemme mukaan isot kotihoito-organisaatiot voivat säästää huomattavan summan optimoimalla työvuorot, muuttamalla tiimirakenteita ja optimoimalla liikkuvien työntekijöiden reitit. Odotamme tekevämme lukuisia optimointiprojekteja jo ensimmäisen yhteistyövuoden aikana. Samalla tuomme panoksemme Procompin kehitystyöhön, kun tuotetta räätälöidään vastaamaan Benelux alueen erikoistarpeita”, toteaa Jos Kuijpers, joka toimii johtajana ja osakkaana Archos Groupissa.

Procomp Oulusta on kehittänyt älykkään suunnittelun ja optimoinnin ratkaisuja Suomen markkinoille vuodesta 2005 alkaen. Kansainvälisen partneriverkon rakentamisen Procomp aloitti viime vuonna. ”Odotamme, että Archos Groupin kanssa tehty sopimus auttaa meitä kasvattamaan liiketoimintaa nopeasti resurssi- ja reittioptimoinnin tuotteilla Benelux alueella. Olemme tehneet merkittäviä investointeja optimointituotteiden ja -palvelujen rakentamiseen ja nyt olemme valmiita kansainväliseen toimintaan partneriverkostoja hyödyntäen. Odotamme optimointiin liittyvien digitaalisten tuotteiden ja palvelujen viennin tuovan merkittävän osan liikevaihdostamme tulevaisuudessa”, sanoo Procompin toimitusjohtaja Harri Kaijalainen.

Kotihoidon optimointi parantaa kotihoidon asiakkaiden mahdollisuuksia asua ja toimia itsenäisesti lisäämällä asiakastyöhön käytettävissä olevaa aikaa. Näin palvelua saavien yksilölliset tarpeet voidaan ottaa paremmin huomioon ja kiireen tuntu vähenee niin asiakkaalta kuin työntekijöiltäkin. Palvelun tilaajalle, joka Suomessa on pääsääntöisesti kunta tai kaupunki, optimointi tehostaa henkilöresurssien käyttöä ja tuo n 15 % säästöt. Procomp on toimittanut kotihoidon optimointiprojekteja kymmenille kunnille ja kaupungeille Suomessa.

Procomp Solutions Oy on suomalainen konsultointi- ja ohjelmistotalo, joka on erikoistunut älykkäisiin suunnittelu- ja optimointiratkaisuihin. Yritys työllistää tällä hetkellä 60 ammattilaista Oulussa ja Kuopiossa.

Archos Group on hollantilainen konsultointiyhtiö, joka on erikoistunut prosessien optimointiin. Yhtiö työllistää tällä hetkellä 15 ammattilaista. Yhtiö keskittyy terveydenhuollon, logistiikan ja teollisuuden asiakkaisiin.

Lisätiedot:

Procomp Solutions Oy, Harri Kaijalainen, 040-574 8731, harri.kaijalainen(at)procomp.fi


Japanin Kanagawan prefektuuri ja Yokohaman yliopisto valitsi Oulun eurooppalaiseksi yhteistyökumppanikseen Life Science -alalla

$
0
0

Japanin Kanagawan maaherra Mr. Yuji Kuroiwan virallinen delegaatio vierailee Oulussa 15.10.2015 - 17.10.2015. Kaikkiaan 19 henkinen ryhmä tutustuu Oulun kaupungin, Oulun yliopiston, oululaisten yritysten ja Oulun yliopistollisen sairaalan toimintaan.

Torstaina Oulussa allekirjoitettiin asiakirja (MoU - memorandum of understanding) terveyden ja hyvinvointialan, bioteknologia eHealth -tutkimuksen ja yritystoiminnan yhteistyöstä Oulun kaupungin ja Japanin Kanagawan prefektuurin välillä. Asiakirjassa luodaan puitteet erityisesti Life Science toimialan yhteistyölle Oulun ja Kanagawan alueella sekä avataan tietä tieteen, tekniikan ja kaupan kehitykselle julkisten yhteisöjen, yritysten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten välillä.

Delegaatioon kuuluu 10 Kanagawan prefektuurin hallituksen edustajaa, neljä Yokohaman kansallisen yliopiston ja CWC-Nippon -organisaation edustajaa sekä neljä yrityskumppania pääasiassa Life Science alalta.

"Oulun on ensimmäinen Japanin tulevaisuuden terveys -teeman yhteistyökumppani Euroopassa," toteaa BusinessOulun asiakkuuspäällikkö Olli Löytynoja.

"OuluHealth –ekosysteemi ja Kanagawa health network toimivat nyt yhteistyössä. Oulu on Suomen kansallisessa vetovastuussa Tekesin vetämässä Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelmassa. Tätä vastaa Japanissa New Frontier –ohjelma , jossa Kanagawan prefektuuri on keskeinen toimija," kertoo OuluHealth yhteyspäällikkö, INKA-johtaja Noora Jansson.

Oulun yliopisto on perustanut CWC-Nippon -yhtiön Yokohamaan 2002, joka keskittyy tutkimus- ja yritys yhteistyöhön suomalaisten ja japanilaisten toimijoiden välillä. (Ks. Liite: CWC-Nippon, Oulun yliopiston tutkimusinstituutti Japanissa)

Vierailu päättyy perjantaina Helsingissä.

Tervetuloa myös avoimelle luennolle tänään

Kind invitation to Open lecture “Healthcare New Frontier” for Super Aging Society by Governor Yuji Kuroiwa at the University of Oulu, Lecture will be held at the University of Oulu, Linnanmaa campus, Oulu Business School, Lecture Hall TA 105, Entrance X, max 100 people on 16th October, 14.30 - 15.30

Lisätiedot:

Tuula Palmen
BusinessOulun Life Science asiakkuuspäällikkö
050 461 7290
tuula.palmen@businessoulu.com

Noora Jansson
OuluHealth yhteyspäällikkö, INKA-johtaja
040 753 2917
noora.jansson@businessoulu.com

Olli Löytynoja
BusinessOulun asiakkuuspäällikkö
0400 34 00 28
olli.loytynoja@businessoulu.com

Pentti Leppänen
Professori (emer.), CWC-Nipponin hallituksen jäsen
0400 586 489
pentti.leppanen@ee.oulu.fi

Vararehtori
Professori Olli Silvén,
CWC-Nipponin hallituksen puheenjohtaja
olli.silven@oulu.fi

www.ouluhealth.fi / www.businessoulu.com

Aineistot, jotka jaetaan MoU:n allekirjoituksen jälkeen:

Liite 1 Lehdistötiedote, Oulun yliopiston tutkimusinstituutti Japanissa - University of Oulu Research Institute Japan – CWC-Nippon K.K.

Liite 2 Visitor list of Kanagawa Delegation Oct-2014 visit

Liite 3 Invitation to Open lecture “Healthcare New Frontier” for Super Aging Society by Governor Yuji Kuroiwa at the University of Oulu, Lecture will be held at the University of Oulu, Linnanmaa campus, Oulu Business School, Lecture Hall TA 105, Entrance X, max 100 people on 16th October, 14.30 - 15.30

Liite 4 MEDIATIEDOTE

Smart World Event Oulu irrotteli piuhoja langattomaan maailman

$
0
0

Oulun core-osaamisen, - yritysten ydinosaamisen - ytimessä tämän hetken kovimmat ICT-alan hype-teemat olivat aiheena Smart World Event Oulu –tapahtumassa Ravintola Nallikarissa torstaina.

IoT, internet of things, eli esineiden, laitteiden ym. välinen yhteys, sekä tulevaisuuden nopeat langattomat tiedonsiirtoyhteydet ja näistä johdettavat uudet liiketoimintamahdollisuudet keräsivät sankan joukon osaajia kuulemaan alan trendeistä ja innovaatiokilpailusta sekä verkostoitumaan toisten ICT-alan osaajien kanssa.

Smart World Event Oulu on ICT-alan osaajille tarkoitettu kansainvälinen verkostoitumistapahtuma, joka järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Oulussa ja Suomessa. Oulu etuoikeutetusti mukana joukossa, sillä Oulun lisäksi tapahtuma järjestään mm. Ruotsissa, Saksassa ja Taiwanissa.

Sparraajina tilaisuudessa olivat maailman suurimmat brändit, kuten Intel ja Ericsson, jotka valottivat miten tulevaisuudessa rakennetaan IoT, puettavat laitteet, M2M -laitteiden väliset yhteydet tai Cloud Computing, eli pilviohjelmistot.

Oululainen osaaminen 3D teknologian mahdollisuudet energiaverkkojen optimoinnissa ja kaupunkisuunnittelussa herättivät suurta mielenkiintoa.

Mukana Oulussa olivat Intelin ja Ericssonin lisäksi mm. Navispace, STMicroelectronics, Elektrobit, Telit Wireless Solutions, Gemalto, Tosibox, Cyberlightning ja myös BusinessOulun ja TE-toimiston asiantuntijat.

Linkit:

http://www.navispace.de/smart-world-event-oulu-2014/

http://www.innovationworldcup.com/wp-content/uploads/2014/07/20140926-SWE-Agenda-Oulu.pdf

Lisätietoja:

Janne Mustonen asiakkuuspäällikkö, ICT janne.mustonen(at )businessoulu.com P. 045675292 BusinessOulu

Kari Kivistö, kari.kivisto@yritystakomo.fi

Detection Technology muuttaa Ouluun

$
0
0

Detection Technology Oy:n, joka on keskittynyt korkealuokkaisten röntgenskannereiden ja –kameroiden sekä niiden osien, komponenttien ja ohjelmistojen suunnitteluun, valmistukseen sekä maailmanlaajuiseen markkinointiin ja myyntiin, pohjois-Suomen toimipiste on muuttanut Iin Micropoliksesta uusiin tiloihin Oulun Teknologiakylään. 35 henkilön muutto uusiin toimitiloihin tehostaa tuotekehitys-, testaus- ja toimistotilojen käyttöä sekä palveluiden tarjoamista nykyisille ja uusille asiakkaille. Yhtiön muut toimipaikat sijaitsevat Espoossa, Pekingissä, Hong Kongissa sekä Bostonissa. Uudet 1100 m2:n tilat sijaitsevat Teknologiakylässä osoitteessa Elektroniikkatie 10, 90590 Oulu. Sijainti Teknologiakylässä tehostaa entisestään yhteistyötä paikallisten yritysten, yliopiston ja muiden sidosryhmien kanssa.

”On todella hienoa päästä muuttamaan uusiin tiloihin. Uudet tilat on suunniteltu tuotekehityksen 260 m2:n testaus- ja puhdastiloja myöten vastaamaan DT:n tarpeita, ja uusissa tiloissa pystymme paremmin vastaamaan kansainvälisten asiakkaidemme kysyntään ja logistiikkaan,” Security ja Industrial -liiketoimintayksikön johtaja Kari Hyvärinen sanoo. ”Yrityksen tuotteita käytetään läpivalaisuun erilaisissa lääketieteen, turvallisuusalan ja teollisuuden digitaalisissa röntgenlaitteissa.”

"Detection Technologyn kasvu on jatkunut markkinoita nopeammin myös vuonna 2014”, Kari Hyvärinen jatkaa. "DT on onnistunut hyvin kasvustrategiassaan voittaen uusia asiakkuuksia. Lisäksi olemme kasvaneet uusien röntgensovellusten sekä markkinoiden kasvun seurauksena. Keskimääräinen vuosikasvumme vuosina 2009-2014 on ollut noin 30%.”

Detection Technology on perustettu vuonna 1991 Espoossa ja aloitti toimintansa myös Iin Micropoliksessa vuonna 1997. Nykyisin yritys työllistää 300 henkilöä liikevaihdon ja vuoden 2013 liikevaihto oli 30 miljoonaa euroa. DT:n myynti on globaalia, yhtiön myynnistä 43% tulee Aasiasta, Euroopasta 26% ja Pohjois-Amerikasta 31%.

DETECTION TECHNOLOGY OY
Lisätietoja:
Hannu Martola, Toimitusjohtaja
Puh. 0500 449475

Tietoja Detection Technology:sta:
Detection Technology on globaali röntgenilmaisimien ja -kuvantamisratkaisujen valmistaja, joka edistää ihmisten terveyttä ja turvallisuutta tuotteidensa, palveluidensa ja innovaatioidensa kautta. DT toimittaa tuotteitaan maailman johtaville röntgenlaitevalmistajille maailmanlaajuisesti yli 140 asiakkaalle 35 eri maassa. DT työllistää 300 henkilöä Oulussa, Espoossa, Hong Kongissa, Pekingissä ja Bostonissa. DT on osa Oy G.W. Sohlberg Ab –konsernia. Lisätietoja yhtiöstä www.deetee.com.

Suomalaista bisnestä esiteltiin yli 300:lle Moskovassa

$
0
0

Suomalaisvenäläisen kauppakamarin järjestämä suomalaisyritysten megatapahtuma Moskovassa keräsi yli 300 osallistujaa Moskovassa. Oulun kaupunki oli mukana tapahtumassa. BusinessOulun oma yrityksille organisoima verkostoitumistapahtuma tavoitti 70 yrityspäättäjää, korkeakoulujen, innovaatiokeskusten ja kaupungin edustajaa. Oulu Business in Moscow 19-henkinen pääosin yrittäjistä koostunut delegaatio osallistui Finnish Business -tapahtuman lisäksi Atomex-ydinvoimamessuille ja Rosatom-tapaamisiin. Mukana olleet Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu tapasivat 9 moskovalaisen korkeakoulun edustajaa. Keskustelut käytiin koulutusyhteistyöstä ja opiskelijavaihdosta.

Finnish Business in Moscow tapahtuma tarjosi yritykselle näköalapaikan Venäjän metropolin liiketoimintamahdollisuuksiin ja ainutlaatuisen tilaisuuden solmia kontakteja Moskovan ja Moskovan alueen bisneselämän vaikuttajiin ja päättäjiin.

Oulu Business in Moscow -tietoiskut, verkostoitumislounas, matchmaking ja BtoB -tapahtumat järjestettiin mm. Suomen suurlähetystössä Moskovassa ja Swiss hotellissa.

Tapahtumakokonaisuus koettiin myönteisenä molemmin puolin. Erityisesti kiitosta sai Rosatom Overseasin varatoimitusjohtaja Vadim Ryabovin tapaaminen. Fennovoiman Hanhikivi-Rosatom -hankkeen johtaja Ryabov kehui Oulun, Raahen ja Pyhäjoen alueiden erinomaisia valmistautumistoimia. Rosatom Overseas -yhtiön neuvottelussa Vadim Ryabov valotti Hanhikivi-hankkeen suunnittelun tilannekuvaa ja erityisesti sitä mitkä yhteistyörakenteet ovat mahdollisia. Mukana oli kuusi yritysedustajaa Oulusta ja Oulun kaupungin Business Oulun ja Oulun kauppakamarin edustajat. Esillä keskustelussa oli käytännön asiat, mitä palveluja Oulu voi tarjota Ouluun muuttaville perheille, esim. koulutukseen ja terveydenhuoltoon liittyen.

Yritykset Oulussa, Pyhäjoella ja Raahessa odottavat voimalan rakentamisen alkamista. Tavoitteena on saada alueelle mahdollisimman suuri osuus investoinnista. Rosatom Overseas -yhtiön mukaan pääsuunnitteluun ja alihankkijayhteistyöhön keskittyvä instituutti tulee olemaan Pietarissa. Aikataulusta Vadim Ryabov totesi, että valmius turbiinitoimittajan ja pääurakoitsijan valitaan on jo marras-joulukuussa. Rosatom on kiinnostunut korkeakouluyhteistyöstä Oulun yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun kanssa. Ict-sektorilla on myös resurssitarpeita, jotka tarkentuvat myöhemmin.

Esko Aho korosti yhteistyön merkitystä juuri nyt

Suomalaisvenäläisen kauppakamarin seminaarissa puhuneen konsultti Esko Ahon mukaan molemmilla mailla on tarve kasvun käynnistämiseen, siksi käytännön tekeminen on tärkeää maiden välisessä yhteistyössä. Ahon mukaan taloudellinen kriisi on aina myös mahdollisuus ja liian hyvä mahdollisuus hukattavaksi.

Aho korosti, että yhteistyössä pitää pyrkiä molempia osapuolia hyödyntävään toimintaan. Henkilökohtaiset kontaktit ovat tärkeitä.

Euroopan haastava poliittinen ja taloudellinen tilanne näkyy myös Venäjällä. Venäjän kasvuennuste n. 0,6 prosenttia ensi vuona 2015. Kommentissaan Aho viittasi Churchillin sanoihin: "We are losing money we have to start thinking."

- Eurooppa tarvitsee Venäjää ja Venäjä Eurooppaa. Suomella on erityisasema Venäjän ja EU:n välisen yhteistyön rakentamisessa. ICT-yhteistyö hyvä mahdollisuus energiateollisuuden lisäksi, Aho painotti.

Ahon lisäksi Oulu goes Moscow -tapahtumassa Suomen Moskovan suurlähetystössä puhui suurlähettiläs Hannu Halinen ja Oulun kaupungin ja yrityselämän ja korkeakoulujen edustajat. Kuulijat olivat Moskovan elinkeinoelämän edustajia, yrityksiä, korkeakoulujen ja Moskovan kaupungin edustajia.

Lisätietoja:

Pauliina Pikkujämsä, markkinointipäällikkö BusinessOulu, 040-7434362
Esa Pellikainen, varatoimitusjohtaja Oulun kauppakamari, 0400-682403

Esimerkkejä kaupunginjohtaja Matti Pennasen yritysdelegaatiosta:

Janne Koskelainen, Kymppi Group;
Vesa Korkiakoski, OMP Konepaja;
Sinikka Ikni, Ikni Oy;
Risto Jyrkkä, Pöyry Oy Oulu;
Pekka Päivärinta, Pehutec;
Tommi Hollström, Adminotech Oy.

Syntronic Group Oulussa 5.11.2014

$
0
0

Oletko ICT-alan ammattilainen ja kiinnostunut työskentelemisestä Ruotsissa? Syntronic Group järjestää infotilaisuuden Scandicissa 5.11.2014 klo 9 alkaen, tule mukaan! Katso lisätietoja sekä ilmoittautumislinkki liitteestä.

Linkki

http://www.businessoulu.com/media/syntronic-group-in-oulu-2014.pdf

Viewing all 298 articles
Browse latest View live